Sijoittamisen aloittaminen

Sijoittamisen aloittaminen on aluksi varmasti jännittävä ja iso askel, mutta se on tärkeä askel kohti taloudellista hyvinvointia ja vapautta. Tässä artikkelissa käymme läpi, mitkä ovat huomioitavia ja keskeisiä asioita sijoittamisen aloittavalle henkilölle. Sijoittaminen kannattaa aloittaa mahdollisimman nuorena, mutta täysin ilman valmistautumista ei kannata lähteä sijoittamiseen mukaan. Seuraavaksi käymmekin läpi askeleita, jotka auttavat sinua valmistautumaan.

Tavoitteet

Mieti omat taloudelliset tavoitteesi ennen sijoittamisen aloittamista, mitä tavoittelet sijoitustoiminnallasi? Laadi sijoitussuunnitelma ja pysy siinä. Sijoitussuunnitelma on ”hieno käsite”, mutta se voi olla hyvinkin yksinkertaistettu ja pelkistetty toimintasuunnitelma sijoituksia varten. Voit pohtia muun muassa, mikä/mitkä ovat kohdallasi kiinnostavimmat sijoituskohteet ja lähteä niillä liikkeelle. Pohdi myös hajauttamista eri omaisuuslajien välillä.

Millaisen summan olet valmis laittamaan esimerkiksi kuukausittain sijoituksiin? Mikä on aikahorisonttisi eli millaisella aikajänteellä sijoitat? Tästä tullaan sijoitusstrategiaan – on aivan eri asia sijoittaa esimerkiksi päivän aikajänteellä (treidaaminen) kuin vuosikymmenen ajalla.

Valmistautuminen

Miten sitten valmistaudut sijoittamisen aloittamiseen? Aloita opiskelemalla perusasiat ja -käsitteet. Opettele perusteet osakkeiden fundamenttianalyysistä ja teknisestä analyysistä. Kuuntele sijoitusaiheisia podcasteja, lue tai kuuntele äänikirjan muodossa laadukasta sijoituskirjallisuutta ja seuraa talousuutisia valikoiden. Varoituksen sana talousuutisista: älä reagoi jokaiseen uutiseen ostamalla tai myymällä osakkeitasi. Jos joku asiantuntija povaa äkkiromahdusta, niin älä ole heti myymässä! Usein tällaiset ”uutiset” ovat aivan turhaa kohinaa.

Valmistautumiseen kuuluu mahdollisesti valmentautuminen sijoittamisaiheesta. Valmentautumalla opit tehokkaasti esimerkiksi juuri sijoitusaiheista. Valmentajilla on monesti vuosikausien, jopa vuosikymmenten kokemus valmentamastaan aiheesta, joten varmasti voit oppia paljon aloittelijana.

Opettele perusteet osakkeista, rahastoista ja esimerkiksi joukkovelkakirjoista. Joillekin asunnot ja kiinteistöt ovat luonnollinen sijoituskohde, tosin alkuun pääseminen vaatii suurempaa pääomaa aloitusvaiheessa. Opettele ja laajenna taloussanastoasi. Yrityksen tunnuslukujen ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää, kun lähdet tekemään sijoitustoimintaa.

Ymmärrä, että pörssit liikkuvat eri sykleissä eli suhdanteissa. On olemassa myös erityisen suhdanneherkkiä yhtiöitä, joita kutsutaan syklisiksi yhtiöiksi ja suhdannevaihteluja paremmin kestäviä yhtiöitä, joita kutsutaan defensiivisiksi yhtiöiksi.

Teoriasta käytäntöön

Älä jää paikallesi valmistautumisvaiheeseen liian kauaksi aikaa, vaan päätä tarkka ajankohta, milloin aloitat. Voit aloittaa demo-tilin luomisella. Demo-tilillä harjoitellaan sijoittamista niin sanotulla leikkirahalla. Muista kuitenkin, että oikealla rahalla sijoittaminen tuntuu aivan erilaiselta, koska omat rahat ovat mukana pelissä. Tunteet tulevat mukaan silloin väistämättä eri tavalla.

Sijoittaminen onkin suurelta osin psykologiaa – muun muassa tunteiden hallintaa ja markkinan liikkeiden ymmärtämistä eli ”markkinan tunnetilojen” aistimista ja ennakointia. Psykologiset tekijät ajavat sijoittajalaumaa tiettyihin suuntiin. Tästä sijoittajien käyttäytymisestä voi oppia asioita, kuten sijoittajaguru Warren Buffettin toteamus opettaa: ”be fearful when others are greedy, and greedy when others are fearful.” Suomennos: ”ole pelokas, kun muut ovat ahneita, ja ahne, kun muut ovat pelokkaita.”

Aloita pienillä sijoitussummilla ja etene suurempiin kuukausisäästösummiin ajan mittaan ja mikä tuntuu hyvältä juuri sinulle. Kustannustehokas indeksirahasto on monille hyvä vaihtoehto, kun puhutaan kuukausisäästämisen aloittamisesta. Indeksirahasto seuraa esimerkiksi Helsingin pörssin 25 vaihdetuimmasta osakkeesta muodostettua indeksiä. Tämä on melko vähäriskinen vaihtoehto, koska rahaston varat sijoitetaan Helsingin pörssin esimerkissä 25 vaihdetuimman osakkeen kesken, joten indeksisijoittajana saat markkinatuoton. Indeksirahastot ovat myös pienikuluisia vaihtoehtoja.

Sijoittaminen on maratonlaji

Sijoitussalkun rakentaminen voi olla erittäin pitkäaikainen projekti, puhutaan maratonista sprintin sijaan. Opin karttuessa voi kuitenkin hajauttaa pienen osan salkustaan myös erilaiselle näkemykselle (lyhyen aikavälin tähtäimen sijoituksiin). Tämä on kuitenkin riskialtista verrattuna vaikkapa indeksirahastosijoittamiseen (joka sekään ei ole riskitöntä). On siis tärkeää pohtia omaa riskinsietokykyään. Mitä suurempi riski, sitä suurempi tuotto-odotus, paino sanalla odotus.